sunnuntai 27. joulukuuta 2009

TARJA JA LEX KÄVI KYLÄSSÄ 27.12.2009






Olipa hauska hähdä pitkästä aikaa !!!! Ulkona ei taas tajunnu kuvia ottaa :( Kyllä sitä taas riehuttiin vielä sisälläkin, mutta yllättihän se väsy viimein.....:))

perjantai 25. joulukuuta 2009

JOULU 2009 25.12-09






Heissan vaan piiiiiitkästä aikaa !!!! Näin Joululomalla pitää nyt vähän kirjottaa kuulumisia kun ei muka oo taas muuten kerenny...??? No oli mulla tossa kuunvaihteessa muutto ja tavaraa oli kertynyt sen verran että vieläkään kaikki ei ole löytänyt omille paikoilleen. Eli siis muutettiin uuteen vähän parempaan asuntoon Keltakankaalle, vanhahan tämäkin on, mutta ihan OK kunnossa. Koirat on sopeutunut hyvin uuteen kotiin, jopa Isto pappa jonka epäilin eniten stressaavan muutosta ja kissatkin on vielä molemmat tallessa, eli kaikki hyvin siltä kantilta. Mitään erikoista en ole koirien kanssa tehnyt, paitsi lenkkeilyä vähän lisätty kun on niin hyvät ulkoilu maastot nyt. Melkein omalta pihalta pääsee metsään juoksuttamaan koiria vapaana ja kyllähän noi juokseekin sitte oikein sydänten kyllyydestä !!! Nyt oli vaan niin kovat pakkaset että on sekin vähän vähemmällä ollu, mutta eiköhän tässä taas keretä. Ja Joulukin tässä tuli melkein yllättäin... pukki oli koirille tuonut paketit jotka saivat avata sitte illalla. Oli kyllä huvittavaa katsella miten kukakin avasi pakettinsa :) Isto meinas et mikä juttu tää nyt on ku haisee hyvälle, mut on paperia päällä ei voi syödä, Pila meinas et syödään paperineen päivineen ja Minta vähän sentään repi paperia pois tieltä.